Nourhan puettiin jo pikkutyttönä hijabiin - Lukioikäisenä huivista luopunut entinen muslimi kertoo nyt kokemuksistaan
Nourhan puettiin jo pikkutyttönä hijabiin - Lukioikäisenä huivista luopunut entinen muslimi kertoo nyt kokemuksistaan
Nykyään itseään entisenä muslimina pitävä nuori nainen, kokee vapautuneensa vankilasta luovuttuaan pakottavasta, alistavasta, sekä kunniaväkivallalla valvotusta islamilaisesta siveyshunnusta.
On lokakuinen sunnuntai iltapäivä, kun Nourhan suuntasi tapaamaan minua Helsingin keskustan Lasipalatsin kahvilaan. Tarpeeksi julkinen, paljon ihmisiä ja turvakameroita. Siltä varalta, jos joku tunnistaa hänet.
Nourhan halusi kertoa kokemuksistaan Suomessa syntyneenä ja kasvaneena, maahanmuuttajataustaisena entisenä musliminaisena, jonka juuret tulevat muslimivaltaisesta maasta.
Nourhan on käynyt kaikki koulut Suomessa ja opiskelee nyt lukion viimeistä vuotta. Hänen tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu monien muiden asioiden lomassa muun muassa opiskelupaikka yliopistossa.
Aluksi haastattelua jännittänyt, 19-vuotias Nourhan, kuitenkin avautui pikaisesti kokemuksistaan. Kokemuksista, joita useampi suomalainen ei ymmärrä kuunnella ja nekin, jotka kuuntelevat, eivät näytä ymmärtävän tilannetta.
Suomessa syntynyt Nourhan pakotettiin jo 5-vuotiaasta lähtien islamilaiseen hijabiin, eli siveyshuntuihin, peittäviin mekkoihin, ja jos hän käytti housuja, piti niiden olla tarpeeksi leveät ja peittävät. Kuten kaikkien hänen sukunsa tytöt ja naiset joutuivat pukeutumaan.
Islaminuskossa ei ole alaikärajaa naimisiinmenoon, tai selkeää rajausta aikuisten ja lasten välillä. Tyttöjä pidetään siveettöminä sukuun kuulumattomien miesten seurassa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Tytöt puetaan siveysvaatteisiin, eli hijabiin, “etteivät aiheuttaisi epämoraalisia ajatuksia” muslimimiesten päissä.
Onko hijab valinnanvapautta?
- “Tuo on se narratiivi, mitä meidän musliminaisten pitää kertoa vääräuskoisille. Sitä toistetaan kokoajan. Musliminaisten kuuluu luoda valinnanvapauden illuusio suomalaisille.
Muslimit ajattelevat, että vääräuskoiset eivät ole tyytyväisiä, kunnes muslimit ovat epäuskovaisia ja uskovat, että vääräuskoiset yrittävät kääntää heidät jatkuvasti islamista pois.
Hijabista luopuminen tulkitaan onnistuneena “poiskääntämisenä”. He kokevat, että menettävät tyttärensä ja naisensa vääräuskoisille, ja muutumme täten siveettömiksi, jos luovumme hijabista.
Muslimityttöjä pelottaa hakea apua. Heitä ei ehkä suoraan aina käsketä peittäytymään, mutta pelko väkivaltaisista seuraamuksista, ja perheen niin sanotun maineen muslimiyhteisön edessä pilaamisesta, vaikuttaa aina”, aluksi tilannetta jännittänyt Nourhan rupeaa kertomaan innoissaan aiheesta, josta tietää nuoresta iästä riippumatta liikaa kokemuksiensa kautta.
Liikuntatunti avasi silmät mahdollisuuksille
16-vuotiaaksi asti visusti islamilaista siveyshuntua, eli hijabia, käyttänyt Nourhan, kuitenkin turhautui eräänä yläasteen tyttöjen liikuntatunnin aikana, ja päätti, että ottaa huivin tunnin ajaksi pois häiritsemästä.
Nourhan on kasvanut Suomessa pienellä paikkakunnalla, jossa asui kuitenkin huomattava maahanmuuttajien muslimiyhteisö, jotka kaikki kävivät melkein samaa moskeijaa ja kouluja.
Jo jonkin aikaa hijabista luopumisesta unelmoinut Nourhan, jatkoi sinä päivänä liikuntatuntia vapaana tyttönä, ensimmäistä kertaa elämänsä aikana.
Minkä ikäisenä luovuit hijabista? Miksi?
“Ysiluokalla. Unelmoin pitkään ettei minulla olisi hijabia. Mitä jos olisikin tapahtuma, missä musliminaiset saisivat olla edes päivän ilman huivia? Olen impulsiivinen ja teen impulsiivisia päätöksiä. Myönnän sen. Kuitenkin eräänä päivänä muutamien viikkojen asian pohtimisen jälkeen, otin sen pois kuuman liikuntatunnin aikana. Ajattelin, ”ihan sama!”, ajattelematta muuta siinä vaiheessa”, Nourhan muistelee hieman jännittyneenä sitä päivää.
Mikä oli perheesi reaktio tähän?
“Sinä päivänä kun otin huivin pois, en kauheasti tiennyt mitä teen sen jälkeen. Ajattelin ehkä, että olen vain päivän ilman. Mutta se oli niin vapauttavaa, että olin jo heti seuraavana päivänä kanssa ilman. Pidin silti kuitenkin huivia esimerkiksi päivinä jolloin minulla oli luokanvalvojan tunti. Pidin sitä sinänsä pakosta, koska pelkäsin, että koulu ilmoittaa vanhemmilleni. Piilottelin asiaa pitkään vanhemmiltani.”
Asiasta säännöllisesti koulun psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa luottamuksellisesti keskustellut Nourhan, oli kertonut kantasuomalaiselle koulun hoitajalle, että hänen vanhempansa varmasti pahoinpitelevät hänet, jos saavat tietää, ettei hän käytä koulussa enää hijabia. Olivathan he pahoinpidelleet useasti aikaisemminkin.
Nourhan ei silloin kokenut, että koulussa oltaisiin puututtu tarpeeksi hänen ongelmiinsa tai edes ymmärretty niistä syvällisemmin mitään. Hän koki olevansa täysin yksin asian kanssa.
Nourhan muistelee kuinka hän jo ala-asteella kertoi luokan opettajalle vanhempansa pahoinpitelevän häntä, eikä silloinkaan asiaan oltu puututtu. Hänet ohitettiin.
- “Kun muslimitytöt kerrankin uskaltautuvat kertomaan ongelmistaan, suomalaiset eivät ota meitä tosissaan, koska pitävät asiaa kulttuurisena ominaisuutenamme, johon ei saa puuttua. Tuntuu kuin, että jos on hijab päällä, suomalaisetkaan muslimien lisäksi eivät kunnioita ihmisoikeuksiasi”, Nourhan kertoo turhautuneesti kokemuksistaan.
Nuoren naisen alun ongelmat alkoivat melkein heti huivin poisottamisen jälkeen.
Nourhanin mukaan peruskoulun somalitaustaisten muslimityttöjen kaveriporukka alkoi kiusaamaan häntä, ja tönivät käytävillä, sekä levittivät valheita hänestä.
- “Kerran he repivät minua, pakottivat poseeraamaan kameraan nöyryytysvideoita ilman hijabia ja jakoivat nöyryytystarkoituksessa sosiaaliseen mediaan muille muslimeille pilkattavaksi. Koulussa levitettyjen huhujen mukaan halusin olla kuulemma yhtä halpamainen ja siveetön kuin suomalaiset tytöt tai matkia heitä.”
Koulun opettajatkin alkoivat kysymään Nourhanilta, miksi hän ei enää käytä huntua.
- “Minua pelotti jopa kantasuomalaiset ei-muslimi opettajat, että he kertovat vanhemmilleni ja laajemmalle muslimiyhteisölle. Me muslimitytöt, jotka otamme huivin pois, haluaisimme elää vain normaalia elämää. Kaikki se kuulustelu ja stressi normaalista ei-islamilaisesta pukeutumisestani oli tosi ahdistavaa, ja sitä harjoitti jopa suomalaiset opettajat.”
Nourhan kuitenkin huomasi, että koulun muut nuoremmat muslimitaustaiset tytöt, jotka eivät kuuluneet radikaalien muslimityttöjen koplaan, alkoivat itsekin jotkut päivät olemaan ilman huntua hänen esimerkistä. Jopa yksi koplaan kuulunutkin nähtiin kuulemma jotkut päivät peräti farkuissa ja löysemmissä huiveissa.
- “Koen, että näytin siinä koulussa ensimmäisenä esimerkkiä muillekin alistetuille ja pelossa eläville muslimitytöille, että ilman huntuakin voi olla, mutta sain kokea siitä myös sen edestä.”
Huivittomuutta jo jonkin aikaa vanhemmiltaan piilotellut, ja juuri lukion aloittamassa ollut Nourhan, pelkäsi silloin yläasteen muslimipoikaa, joka uhkasi kertoa hänen vanhemmilleen, että kävi oppilaitoksessa ilman hijabia.
- “Asuimme paikkakunnalla, jossa kaikki muslimit kävivät samassa moskeijassa. Pelkäsin, että hän lähestyy vanhempiani tai tuntee heidät perheidemme kautta.”
Nourhan pelkäsi uhkauksia ja ajatteli, että kertoo koulun psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa yhdessä vanhemmilleen luopuneensa hijabista. Hän ei halunnut heidän kuulevan siitä muilta ensin. Sairaanhoitaja ja Nourhan soittivat yhdessä hänen äidilleen, joka sattui juuri silloin olemaan sopivasti käymässä kotimaassaan.
Aluksi puhelimessa suomalaisen koulun henkilökunnan kanssa käydyn keskustelun aikana, Nourhanin äiti vaikutti silloin ymmärtäväiseltä.
- “Kerroin äidilleni, että otin huivin pois. Äitini reagoi silloin hyvin ymmärtäväisesti, kun kantasuomalainen koulun työntekijä oli kanssani. Silloin koin, että minua ymmärretään, eikä äitini reagoinut kuten oletin.”
Totuus paljastui kuitenkin äidin palattua reissulta Suomeen.
- “Äitini oli niin vihainen ja pettynyt minulle, ja syytti minua, että joutuisi itsekin ongelmiin jos isäni saisi tietää. Hän syyllisti minua perheemme rikkoutumisesta, maineen tahrautumisesta ja suostutteli käyttämään jälleen hijabia.”
Nourhan itki, kun hänen piti mennä takaisin kouluun huivi päässä.
- “Kaikki näkivät, että minut oltiin taas pakotettu huiviin. Tuntui kuin minut oltiin petetty.”
Huivittomuutta jatkossa täysikäisenä tottelevaiselle Nourhanille luvannut äitinsä, kertoi kuitenkin kaiken hänen isälleen.
- “Kun isäni sai tietää, hän oli erittäin vihainen. Kerroin kuitenkin suoraan etten silti aio käyttää hijabia.”
Nourhan koki pitkään masennusta, eikä halunnut herätä aamuisin lainkaan kouluun. Hänestä tuntui kuin vanhempansa häpeäisivät häntä, kun hän oli taas luopunut hijabista.
Kaiken lisäksi hän kohtasi koulussa jatkuvasti muiden muslimien kiusaamista.
- “Koin silloin paljon epäturvallisuutta. Aina, kun astuin kotoa ulos ilman hijabia, vanhempani kommentoivat pukeutumistani halventavasti. Kohtasin tämän joka aamu.”
Nourhanilla oli silloin myös paljon itsetuhoisia ajatuksia, joista hän kertoo nyt päässeensä yli.
- “Jossain vaiheessa äitini uskalsi vihdoinkin erota isästäni, koska isäni uhkaili ja on erittäin väkivaltainen. Minä ja äitini pelättiin tosi paljon häntä ja väkivaltaa silloin.”
Nourhanin vanhemmat olivat kuitenkin enemmän huolissaan kaikesta riippumatta maineestaan, ja pyysivät ettei hän kerro perheen tilanteesta ja isänsä väkivallasta suomalaisille. Täten he joutuivat myös hyväksymään Nourhanin huivittomuuden jollain tasolla, ettei hän kerro isänsä väkivallasta kellekään.
- “He kuitenkin hyväksyivät siinä vaiheessa jotenkin huivittomuuteni, joten hyväksyin heidän kiristykset ja tottelin. Vähättelin tapahtumia ja kerroin jatkossa suomalaisille kaiken olevan hyvin, koska olisin muuten kokenut siitä väkivaltaa.”
Koulun sairaanhoitaja oli kuitenkin Nourhanin mielestä epäileväinen yhtäkkiä muuttuneesta asenteesta, mutta ei pahemmin puuttunut asiaan. Nourhan sai nyt olla edes jotenkin ilman huivia.
- “Minua kaduttaa, että lankesin vanhempieni valheisiin ja etten aina kertonut totuutta.”
Katso myös: VIDEO: SDP Hussein al-Taee levitti islamisti disinformaatiota (Liittyy muslimien disinformaatioon, kuinka kuulemma vääräuskoiset yrittävät aivopestä lapsia pois islamista.)
Päätyi asumaan väkivaltaisen isän kanssa
Juuri ennen lukiota, Nourhanin ollessa vielä 16-vuotias, hänen vanhempansa alkoivat vihjailemaan ja ehdottamaan hänelle avioliittoa tuntemattoman ulkomaalaisen muslimimiehen kanssa. Nourhanin isä oli aikaisemmin uhannut peräti tappaa hänet, jos hän ei menisi nuorena muslimimiehen kanssa naimisiin.
Vanhemmat ajattelivat silloin aviomiehen laittavan “niskuroivan tytön” ruotuun.
Tottelevainen Nourhan pyysi silloin äidiltään lupaa soittaa asiasta lastensuojelulle. Hän ei uskaltanut ilman lupaa. Hän pelkäsi isäänsä niin paljon. Silloin hänen äitinsä syyllisti Nourhania, että viranomaiset saattavat huostaanottaa hänen muutkin sisaret.
Soitto jäi tekemättä.
Vanhempiensa eron jälkeen Nourhan päätyi sisariensa kanssa asumaan väkivaltaisen isänsä kanssa.
Nourhan ei enää kuitenkaan käyttänyt hijabia lainkaan.
- “Pelkäsin, että isäni tappaa minut. Hän oli useasti uhannut tappaa minut aikaisemmin. Istuin monesti yksin iltaisin kotipihalla useita tunteja, että hän nukahtaa ensin. Hän ei puhunut muutenkaan minulle ja hakkasi minua satunnaisesti ilman syytä. Hän valitti ja kirjoitti jatkuvasti minusta valheita äidilleni ja leimasi siveettömäksi, kun olin esimerkiksi ulkona hänen mielestä liian myöhään tekemässä siveettömiä asioita. Kun oikeasti olin myöhään ulkona hänen takia.”
Nourhan kertoo, että muslimiperheissä demonisoidaan suomalaisia ja viranomaisia, sekä käsketään olla kertomatta perheen sisäisistä ongelmista. Lapsia uhataan “perheiden rikkoutumisella”.
- “Suunnittelin pitkään itsemurhaa, sillä ajatuksella, että tapan itseni ennen isääni.”
Nourhanin äiti kuitenkin myöhemmin päätti, että kaikki sisarukset tulevat jatkossa asumaan äidillä, ja isä poistuu kuvioista lasten suhteen. Hänen vanhempansa luopuivat samoihin aikoihin myös naittamisyrityksestä ulkomaalaiselle vanhemmalle muslimimiehelle.
Nourhan kävi nyt lukiota.
- “Asuin äitini kanssa kaksi vuotta kunnes olin täysikäinen. Se aika ei ollut parasta, mutta tulimme toimeen. Hän saattoi silloin tällöin häpäistä minua vapaasta pukeutumisesta, sekä riideltiin aiheesta useasti. Se oli kuitenkin parempaa aikaa, kuin isäni kanssa. Muutin heti omilleni kun täytin 18.”
Nourhanin suunnitelmissa on olla aktiivisempi entinen muslimi, puhua islamista ja auttaa samanlaisia muslimitaustaisia tyttöjä, jotka jäävät yksin kamppailussaan vapauden saavuttamiseksi.
Mikä on viestisi suomalaisille?
- “Meillä muslimitaustaisilla tytöillä on jo tarpeeksi vaikeaa päätyä ensinnäkin edes siihen tulokseen, että tarvitsemme apua, saatikka, että saamme sitä apua.
Koen, että suomalaiset eivät ota kokemuksiamme ja kokemaamme väkivaltaa siveysvaatteista tosissaan.
Toivon, että hijabista puhutaan jatkossa realistisesti, eikä yritetä valkopestä sen törkeää seksismiä pois. Se hankaloittaa vähemmistöön kuuluvien tyttöjen avunsaamista.
Olisin päässyt paljon helpommalla, jos suomalaiset aikuiset ympärilläni olisivat ottaneet asian tosissaan ja tehneet sille jotain. Minun ei olisi tarvinnut lapsena pelätä henkeni puolesta.”’
Lue myös: Miksi yllätytte, kun imaami opettaa islamia?
👉Tilaa tästä 4,50€/kk kannatusjäsenyys Anterilla on asiaa - Uutiskirjeeseen!
👉Voit myös liittyä The Haaremi - Yhteisöön tästä!
The Haaremi on suomalainen liberaalien humanistien, uskontokriitikkojen ja sananvapauden kannattajien nettiyhteisö.
Missiomme on tehdä siitä vähemmän tabu, että taikauskoisista uskomuksista ja uskonnoista puhutaan kriittisesti, jopa pilkallisesti. Arvostamme uskonnonvapautta ja erityisesti vapautta uskonnoista. Arvomme perustuvat sekularismiin, itsehallintoon ja ihmisoikeuksiin.
Kiitoksia hyvästä artikkelista. Tapahtumat ovat hyvin samankaltaiset kuin kirjan "Hunnusta vapautunut" (2020) kirjoittaneen kokemukset Kanadassa. Taitaa olla hyvin tavallista länsimaissa.
Tässä on vielä se ongelma, että kaikki "pyhät" kirjat ovat muokatut monta kertaa historiassa ja täten kaikki uskonnotkin ovat vääristyneet. Ne on tehty aikanaan jonkinlaisten edellisten great resettien aikaan vallanvälineiksi. Uskonnot eivät siis edistä ihmistä henkisellä polulla, vaan päinvastoin. Kuuliaisiksi tekevät kuitenkin tehokkaasti (pahuudessa).