Raamatun sai polttaa, koraania ei
Raamatun sai polttaa, koraania ei
Syyttäjä Raija Toiviainen päätti olla nostamatta syytettä uskonrauhan rikkominen -asiassa, kun poltin raamatun ja koraanin.
Päätos syyttämättä jättämisestä
Yasan on esitutkinnassa epäilty loukkaamistarkoituksessa julkisesti häpäisseen sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä. Yasan on epäilty TikTok -nimisessä internet -palvelussa julkaistussa live-lähetyksessä polttaneen Koraanin ja sylkeneen sen päälle ja toisessa yhteydessä polttaneen Raamatun. Yasan käyttämä tili ja tallenteet on sittemmin poistettu alustalta.
(Useampi TikTok-tilini on poistunut satoja tappouhkauksia tekevien muslimien massailmiantojen takia).
Päätös
Jätän syytteen nostamatta oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 §:n 1 momentin 1- kohdan nojalla, koska oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi pidettävä tarkoituksettomana. Tärkeä yksityinen tai yleinen etu ei myöskään edellytä syytteen nostamista.
Valtakunnansyyttäjän yksinomainen syyteharkintavalta Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain (460/2003) 24 §:n 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta rikoksesta sekä tällaiseen rikokseen liittyvästä päätoimittajarikkomuksesta.
Olen ottanut kyseessä olevan rikosasian ratkaistavakseni yksinomaiseen syyteharkintavaltaani kuuluvana asiana. Rikoksesta epäillyn lausumat esitutkinnassa Yasa on esitutkinnassa tunnustanut menetelleensä edellä tapahtumatiedoissa kuvatulla tavalla. Hän on kuitenkin kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen sillä perusteella, että kyseessä oli ollut Koraanin suomenkielinen laitos, jota ei pidetä Islamin pyhänä kirjana 2 vaan ainoastaan alkuperäisen Koraanin kommentaarina.
Yasa on myös todennut, että omalle omaisuudelleen saa tehdä, mitä haluaa.
Uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistössä edellytetyn herjaamisen ja häpäisemisen osalta Yasa on kuulustelussaan sekä asiassa antamassaan loppulausunnossa kertonut, ettei hänen tarkoituksenaan ollut loukkaaminen vaan yhteiskunnallisia ihmisoikeuksia puolustava aktivismi ja hyväksyttävä yhteiskunnallinen vuorovaikutus, jonka tehostekeinona oli käytetty mm. performanssiesityksiä ja sananvapauden suojaamaa kärkevää retoriikkaa, jolla pyrittiin osoittamaan mm. kaksinaismoralistisia, syrjiviä ja epäyhdenvertaisia arvokäsityksiä yhteiskunnassa.
Tarkoituksena oli herättää yhteiskunnallista keskustela, ei loukata. Epäillyn Raamatun polttamisen osalta Yasa on todennut kuulustelijalle, ettei hän lähde asiaa kiistämään tai myöntämään, mutta että poliisilla varmaan on asiasta jotain näyttöä.
Uskonrauhan rikkominen ja tulkinnan lähtökohdat Nykyisin voimassa olevan rikoslain 17 luvun 10 §:n mukaan uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy se, joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä. Kuten korkein oikeus toteaa ratkaisussaan KKO 2012:58 (kohdat 6-8), lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, että uskonnollisen yhteisön asiallinen arvostelu ei toteuta uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä.
Sitä ei toteuta myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon sisältyy asiallisia perusteita. Säännöksen soveltaminen edellyttää, että on ilmaistu pyhänä pidettävään seikkaan kohdistuva käsitys, joka on omiaan halventamaan kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä. Teon rangaistavuus edellyttää myös, että teko tapahtuu loukkaamistarkoituksessa. Loukkaus voidaan katsoa näin tehdyksi, kun herjaamisen tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös sellaiset henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä herjaamisen tai häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle (HE 6/1997 vp s. 128). Perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 23/1997 vp s. 3) on edelleen todettu, että rangaistussäännöksen suojelukohteina ovat kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa.
Säännöksen taustalla on siten sekä yleinen järjestys että toinen perusoikeus, yksilön uskonnonvapaus. Uskonnonvapautta turvataan perustuslain 11 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa. Rangaistussäännöksen tulkinnassa on myös otettava huomioon perustuslain 12 §:ssä ja 3 ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa turvattu sananvapauden suoja. Ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 2 kohdan ja 10 artiklan 2 kohdan mukaan sekä uskonnonvapautta että sananvapautta voidaan lailla rajoittaa, jos se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa yleisen turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi.
Perustuslakivaliokunta on edellä mainitussa lausunnossaan todennut, että uskonrauhan rikkomista koskevan rangaistussäännöksen taustalla olevia, kohdassa 6 mainittuja perusteita sananvapauden rajoittamiselle voitiin pitää tuolloisen hallitusmuodon 10 §:n ja ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleen mukaisina (PeVL 23/1997 vp s. 3). Korkein oikeus on edellä mainitussa ratkaisussaan (kohta 9) korostanut, että uskonrauhan rikkomista koskevan rangaistussäännöksen sisällössä on pyritty ottamaan huomioon vastakkain olevat perusoikeudet ja ne on myös säännöstä sovellettaessa sovitettava yhteen ja pyrittävä toteuttamaan rinnakkain.
Perusoikeuksien keskinäinen punninta on tapauskohtaista, ja siinä on otettava huomioon muun muassa se, millaisesta, missä asiayhteydessä ja tarkoituksessa tehdystä ja kuinka voimakkaasta uskonnollisia arvoja vastaan kohdistuneesta loukkauksesta sananvapauden käyttämisessä on kysymys sekä muut olosuhteet. Tältä pohjalta on arvioitava, kuinka välttämättömänä sananvapauteen puuttumista on pidettävä. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön osalta on todettava, että tuomioistuimen mukaan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohta ei juurikaan antanut mahdollisuutta rajoittaa poliittista puhetta tai keskustelua yleisesti kiinnostavista kysymyksistä ja että poliittisen keskustelun vapautta voitiin rajoittaa vain pakottavin perustein.
Ihmisoikeustuomioistuin on toisaalta korostanut, että poliittisenkaan keskustelun vapaus ei ollut rajoittamaton ja että demokraattinen ja pluralistinen yhteiskunta perustui suvaitsevuuteen ja ihmisten tasa-arvoon. Sen vuoksi oikeasuhtaisia seuraamuksia saattoi olla tarpeen määrätä silloin, kun luotiin muun muassa uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa tai siihen yllytettiin taikka sitä yritettiin perustella (Müslüm Gündüz v. Turkki, 4.12.2003, kohdat 40 ja 41, Erbakan v. Turkki 6.7.2006 kohdat 55.iv ja 56, Karatepe v. Turkki 31.7.2007 kohta 25 ja Féret v. Belgia 16.7.2009 kohdat 63 ja 64).
Uskonnollisia kysymyksiä koskevan sananvapauden osalta ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on todettu muun muassa, että uskonnonharjoittajien tuli suvaita ja hyväksyä se, että toiset torjuivat heidän uskonnolliset käsityksensä tai jopa levittivät heidän uskolleen vihamielisiä oppeja. Uskonnollisten mielipiteiden yhteydessä sananvapauden käyttämiseen liittyviin vastuisiin kuitenkin sisältyi velvollisuus mahdollisimman pitkälle välttää aiheettoman hyökkääviä ja siten toisten oikeuksia loukkaavia ilmaisuja, jotka eivät mitenkään edistäneet ihmisoikeuksista käytävää julkista keskustelua.
Näin ollen saattoi olla välttämätöntä kieltää tai säätää rangaistaviksi uskonnollisen kunnioituksen kohteisiin kohdistuvat sopimattomat hyökkäykset 4 edellyttäen kuitenkin, että toimenpiteet olivat suhteessa hyväksyttäviin päämääriin.
Sananvapauden rajoitusten välttämättömyys tuli perustella vakuuttavasti (Otto-Preminger-Institut v. Itävalta 20.9.1994 kohdat 47, 49 ja 50 sekä I.A. v. Turkki 13.9.2005 kohdat 24–28 ja E.S v. Austria 25.10.2018 kohdat 42–46 ja 52.) Oikeudellinen arviointi tässä tapauksessa Uskonrauhan rikkominen edellyttää ensinnäkin sitä, että teon kohteena on uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämän kohteen herjaaminen tai häpäiseminen.
Uskonnonvapauslain (453/2003) 15 §:n mukaan uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröimisestä päättää ja uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriä pitää patentti- ja rekisterihallitus. Suomen vanhin islamilainen yhdyskunta on rekisteröity vuonna 1925.
Tällä hetkellä rekisterissä on useita kymmeniä yhdyskuntia, joissa on yli 21.000 jäsentä. Suomen islamilaisia yhdyskuntia voidaan siten riidattomasti pitää uskonnonvapauslaissa tarkoitettuina uskonnollisina yhdyskuntina.
Toiseksi edellytetään, että teko on tehty julkisesti. Tässä tapauksessa video on julkaistu internetissä, TikTok-nimisellä alustalla, joka on erityisesti nuorison suosima, lyhyiden videotiedostojen esittämiseen tarkoitettu sovellus.
Kolmanneksi edellytetään, että teolla herjataan tai häpäistään sitä, mitä edellä mainittu kirkko tai yhdyskunta pitää pyhänä. Asiassa voidaan pitää riidattomana, että teko on kohdistunut säännöksessä tarkoitetun uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämään objektiin eli Koraaniin ja että se on tehty julkisesti.
Riidanalainen on kysymys siitä, onko Yasa menettelyllään häpäissyt sitä, mitä islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat pitävät pyhänä. Esitutkinnan perusteella Yasan motiivina on ollut keskustelun herättäminen ja performanssitaide.
Esitutkinta-aineiston liitteenä on kaksi kuvatallennetta, joista ensimmäisellä hän nimeää kohderyhmäksi vasemmistolaiset, suomalaiset, Suomi-suvakit ja kehottaa heitä ottamaan selvää Islamista, extremismistä ja sen fundamentalismista sekä alkamaan tukea ex-muslimeja, liberaaleja, feministejä ja maallistuneita ihmisiä Lähi-Idässä uhaten muutoin polttaa Koraanin.
Tallenteella Yasa nimeää menettelynsä kulttuuriseksi terroriteoksi.
Jälkimmäisellä tallenteella näytetään itse kirjan polttaminen.
Koraanin asema Islamin pyhänä kirjana on riidaton. Tällaisen pyhän uskonnollisen symbolin polttamista ja sen päälle sylkemistä tapahtumatiedoissa kerrotuin tavoin on pidettävä sen häpäisemisenä ja siten kyseisen yhdyskunnan uskonnollisia tunteita loukkaavana.
Teon 5 loukkaavuus on ilmeinen sillekin, jolle Koraani itsessään ei ole pyhä. Yasa on väittänyt, ettei kyseessä ole ollut Koraanin arabiankielinen laitos, vaan sen suomenkielinen käännös, jota ei pidetä Islamin pyhänä kirjana vaan ainoastaan alkuperäisen Koraanin kommentaarina. Väitteelle ei voida antaa asiassa merkitystä rangaistussäännöksen pyhyys-tunnusmerkin täyttymistä arvioitaessa.
Kuvatallenteella Yasa viestittää aikovansa polttaa Koraanin. Tallenteella ei myöskään mitenkään tuoda esiin eikä myöskään nopean live-katselun aikana käy helposti ilmi, ettei Yasan kirja ole pyhänä pidetty arabiankielinen laitos. Yasa puhuu vain Koraanista ja antaa selkeästi ymmärtää polttavansa Koraanin. Hänen polttamansa suomenkielinen laitos edustaa ja symboloi tässä tapauksessa Koraania eli sitä mitä muslimit pitävät pyhänä. Näin ollen teko tosiasiallisesti häpäisee Koraania. Sanan- ja ilmaisunvapaudella on korostunut merkitys yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun samoin kuin tieteen ja taiteen aloilla. Poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu kuuluu sananvapauden ydinalueeseen ja sen yhteydessä rajoituksiin on suhtauduttava tavanomaista tiukemmin.
On selvää, että Yasalla on sananvapautensa nojalla oikeus yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yhtä lailla selvää on, että uskontoja saa ja pitääkin saada kritisoida ja arvostella. Edelleen on selvää, että uskontojen ja niihin liittyvien ilmiöiden asiallisessa arvostelussa on tiettyyn rajaan saakka sallittua käyttää myös kärjekkäitä, loukkaavia tai provosoivia ilmaisuja. Toisaalta ankara ja vahvasti kriittinenkin arvostelu on mahdollista häpäisemättä ja herjaamatta uskonnollisen yhdyskunnan pyhiä kohteita ja uskonnollisia tunteita loukkaamatta.
Tässä tapauksessa Yasan menettely on ollut luonteeltaan voimakkaan kielteistä ja leimaavaa. Yhteiskunnallinen keskustelu ja siihen kannustaminen olisi ollut mahdollista ilman nyt kyseessä olevaa menettelyäkin. Yasan islamin pyhinä pidettyihin arvoihin kohdistama sylkeminen ja polttaminen ei edistä uskonnoista tai yhteiskunnallisista kysymyksistä käytävää keskustelua, vaan menettely on päinvastoin omiaan herättämään ja vahvistamaan uskonnollista suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja. Kyse on sellaisesta häpäisevästä hyökkäyksestä islamia ja sen pyhänä pitämiä arvoja kohtaan, jonka johdosta muslimit ovat voineet perustellusti tuntea joutuneensa oikeudettoman ja loukkaavan hyökkäyksen kohteeksi. (vrt. KKO 2012:58, kohdat 20–22). Huomioon ottaen Yasan menettelyn ulkonainen muoto ja siihen liittyvä voimakkaan halveksiva ja loukkaava arvolataus Yasalla on todennäköisesti ollut myös uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistössä edellytetty loukkaamistarkoitus.
Esityksessä on vaikea nähdä mitään sellaista taiteellista arvoa, josta loukkaamistarkoituksen puuttuminen voitaisiin päätellä. Epäillyn Raamatun polttamisen osalta asiassa ei ole muuta näyttöä kuin Yasan uhkaus sen tekemisestä. Mitään selvitystä siitä, että Yasa näin olisi toiminut, ei asiassa ole.
Johtopäätös
Edellä kerrotuin perustein katson, että rikoslain 17 luvun 10 §:ssä rangaistavaksi säädetyn uskonrauhan rikkomisen kaikkien tunnusmerkistötekijöiden täyttyminen on todennäköistä. Edellytykset syytteen nostamiselle ovat siis olemassa.
Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan syyttäjän on nostettava syyte epäillystä rikoksesta, jos hän katsoo, että 1) se on laissa säädetty rangaistavaksi 2) sen syyteoikeus ei ole vanhentunut ja 3) on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi.
Saman säännöksen 2 momentin mukaan, vaikka on olemassa todennäköisiä syitä epäillyn syyllisyyden tueksi ja muut 1 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät, syyttäjä saa kuitenkin jättää syytteen nostamatta 7 tai 8 §:n taikka muun vastaavan lainkohdan nojalla.
Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 §:n 1 momentin 1- kohdan mukaan, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi, syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta, jos oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi pidettävä kohtuuttomina tai tarkoituksettomina ottaen huomioon rikoksesta epäillyn ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto tai muu epäillyn toiminta tekonsa vaikutusten estämiseksi tai poistamiseksi, hänen henkilökohtaiset olonsa, teosta hänelle aiheutuvat muut seuraukset, sosiaali- ja terveydenhuollon toimet tai muut seikat.
Rikoslain vanhentumista koskevien säännösten mukaan uskonrauhan rikkomisen syyteoikeus vanhenee kahdessa vuodessa tekopäivästä. Tässä tapauksessa esitutkinnassa ei ole pystytty selvittämään, milloin tallenteet ovat poistuneet yleisön saatavilta, joten tekopäivänä on pidettävä 2.9.2020. Epäillystä teosta on siten kulunut jo lähes kaksi vuotta. Huomioon ottaen, että Yasa on poistanut kyseiset tallenteet alustalta, pidän syytteen nostamista tarkoituksettomana. Asiassa ei ole myöskään tullut ilmi mitään, minkä vuoksi tärkeä yleinen tai yksityinen etu edellyttäisi syytteen nostamista.
Tykkäsitkö lukemastasi? Haluatko lukea lisää samanlaisia artikkeleita päivittäin? Voit tukea minua ja vapaata lehdistöä tilaamalla premium-uutiskirjeen 5e/kk. Se on täysin vapaaehtoinen, sillä uutiskirjeeni tulee olemaan aina ilmainen. Voit tilata uutiskirjeen täysin ilmaiseksi sähköpostiosoitteellasi. Se kilahtaa suoraan sähköpostilaatikkoosi!
Voit myös liittyä The Haaremi - yhteisöön tästä. The Haaremi on suomalainen liberaalien humanistien, uskontokriitikkojen ja sananvapauden kannattajien yhteisö. Missiomme on tehdä siitä vähemmän tabu, että taikauskoisista uskomuksista ja uskonnoista puhutaan kriittisesti, jopa pilkallisesti. Arvostamme uskonnonvapautta ja erityisesti vapautta uskonnoista. Arvomme perustuvat sekularismiin, itsehallintoon ja ihmisoikeuksiin.